Puheenjohtajan tervehdys 1/15

 

Tervehdys!



Kolmen vuoden jälkeen on aika heittää hyvästit Mikkelin puutarhayhdistykselle. Saimme aikaan kotisivut ja mukaan on tullut paljon uusia harrastajia. Kiitokset siitä kaikille teille, jotka olitte mukana! Talkootyöläisiä ei saatu ihan sitä määrää kuin mitä toivottiin, joten muutaman ihmisen voimin on lähes mahdotonta järjestää juuri mitään. Vaan tämä on arkea siellä täällä. Ympäri Suomea ovat monet yhdistykset pikku hiljaa uuvahtaneet – ja sekin on osa normaalia kehitystä. Osansa on myös taloustaantumalla, joka on ollut historiallisen pitkä ei valoa ole juuri näkyvissä. Aktiivisimpia ovat eläkeläiset – me muut olemme tiukasti työelämässä, itsekin kolmen ammatin kanssa. Vaan  kaikilla –myös eläkeläisillä – tuntuu olevan omat kiireensä.

Oma elämäni on heittänyt minut Kanadaan, jonne olen puuhannut kakkoskotia parin vuoden ajan. Kakkosakoti kaukana on myös hyvä syy luopua puheenjohtajuudesta: Vancouverin saarelta on turhan pitkä matka tulla Suomeen. Toistaiseksi Etelä-Savoon jää vain kesäkotini, eikä sille mitään tunnu kukaan mahtavan, että itäinen Suomi on hiipumaan päin kaikilla mittareilla mitaten.

Uudessa kotiyhdistyksessäni on valtaisa jäsenmäärä ja pitkä toimintakulttuuri, ja ahkeroin siellä nöyrin mielin  - kaikessa mihin pyydetään. Lähes tuhat ihmistä saa aikaiseksi jo jotakin – ja siihen päälle lasketaan vielä ne, jotka eivät ole aktiivisia. Puutarhan historia on kunniakas ja historiallinen. Jo kauan aikaa päätin, että olen joskus osa sen työporukkaa – ja haaveita ja unelmia on toteutettava! Puutarhatöitä voi saarella tehdä vuoden ympäri, ja sehän sopii kaltaiselleni vihertumpulle paremmin kuin hyvin.  Ja kirjoittaa ja valokuvata voin missä tahansa, ja ko. saaresta (ja muista uusista puutarhatarinoista) saavat mahdolliset kiinnostuneet lukijat osansa sekä lehtien, radion että kirjojen kautta. Asemapaikkani on Milnerin puutarha on tätä nykyä Vancouverin yliopiston omistuksessa ja siellä häärään puutarhan lisäksi myös keittiössä. Hullu, työtä pelkäämätön suomalainen on otettu hyvin vastaan!

Mutta ei unohdeta eteläsavolaisia puutarhoja. Tämän vuoden avoimet puutarhat pidetään 28.6. Tulkaapa kurkkaamaan puutarhoihin! Ja puutarhatapahtuma Pala maata ja taivasta on auki 27.-28.6.  Varmasti löytyy jokaisen makuun jotakin.

Toivon onnea ja menestystä yhdistyksen jatkolle ja kiitän etenkin sihteeriämme Birgittaa, nettivastaavaa Eijaa ja postitus- ja muuta luottohenkilöäni Tiinaa aktiivisuudesta.

Unelmien eteen on tehtävä töitä ja onni on pitkälti lapiotyötä!

Yst. terv.  Mari Mörö


Palaa