Puutarharetki Kuopion upeisiin puistoihin lauantaina 30.7.2022

Mikkelin Puutarhayhdistys ry järjestää lauantaina 30.7.2022 retken Kuopion puistoihin.

Lähtö Mikkelin Matkakeskuksesta klo 8.00  ja paluu Mikkeliin n. klo 18.30.

Retkellä näemme paitsi upeita puistoja, myös runsaasti eri kasvilaleja.
Valkeisenlammenpuistossa on nähtävänä 30-40 erilaista jaloruusulajiketta
ja parikymmentä erilaista pensasruusua
, jotka ovat upeimmillaan heinäkuussa.
Lisäksi puistossa on kymmeniä eri perennalajeja ja erilaisia kesäkukkia.

Kuopion vanhimmassa puistossa  Snellmannin puistossa erityisesti
hienot kesäkukkaistutukset
 tarjoavat mielenkiintoista nähtävää.

Satama-alueella tutustutaan myös Hapenlähteenpuistoon, joka on osa satama-aluetta.
Siellä on runsaasti eri pensas- ja perennalajeja sekä pensasruusuja.

Ohjelma:

Klo 10.30 Pysähdys Pitkälahden ABC:llä, mukaan oppaaksi tulee ent. kaupunginpuutarhuri,
puutarhaneuvos Erkki Oinonen.

Tutustuminen Petosen puistokaupunkiosaan, joka on n. 10 km Kuopion keskustasta ja Saaristokaupunkiosaan,
joka on nopeimmin kasvava asuntorakentamisen alue, tutustuminen v. 2010 asuntomessualueeseen.

Klo 12.00-12.45 Lounas ravintola Skillassa. Lounaspaikassa tarjolla vakiona laktoositonta ja gluteeinitonta  ruokaa,
kasvisruokavaliosta on ilmoitettava erikseen.

Ruokailun jälkeen tutustuminen Kuopion toriin ja kauppahalliin, jossa mahdollisuus ostoksiin.

Kävelykadun kautta siirrytään entisöityyn upeaan Kuopion vanhimpaan puistoon, Snellmannin puistoon.
Oppaana
 suunnitteluhortonomi  Sirpa Nieminen.

N. klo 14.15 tutustuminen Valkeisenlammen puistoon, jossa erikoisuutena upea Rosarium-ruusupuisto
erilaisine jalo- ja pensasruusuineen.

Lyhyt tutustuminen Kuopion hienoon satama-alueeseen.

Paluumatkalla Pitkälahden ABC:llä on mahdollisuus omakustanteiseen kahvitteluun.

 

Puistoretkelle on vielä tilaa. Ilmoittautuminen 22.7. mennessä Päiville:
0405178880 tai s-postilla: hallitus@mikkelinpuutarhayhdistys.fi

Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava, jos haluaa vegaanisen lounaan.

Matkan hinta lounaan kera 40 €/jäsen, ei jäsen 50 €

Matka maksetaan ennen matkaa Mikkelin Puutarhayhdistys ry:n tilille:

Tilinumero: FI25 5271 0420 177306


Tervetuloa Puistoretkelle Kuopioon !

 

Kuvia Valkeisenlammen ruusupuistosta: